Kivestä oppia

Kävin eilen katsomassa TTT:n omaisnäytöksessä Mikkko Roihan tulkinnan Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Nautin joka hetkestä. Tuttuakin tutummasta tekstistä ohjaaja oli löytänyt uusia sävyjä ja voimakkaan tulkinnan. Näytelmä oli tutkielma väkivallallan syistä, turhautumisesta, syrjäytymisestä, ja sillä tavalla liikuttiin nykyhetken polttavissa ongelmissa. Mutta vaikka näyttelijäntyö oli vaikuttavaa ja monenlaiset teatterintemput kiehtovia, maukkauimmalta tuntuivat Kiven nasevat repliikit. Kiven kieli on aivan oma käsitteensä. Tosin olen lukenut väitteen, että Kivi olisi kirjoittanut vain, niin kuin hänen aikanaan Nurmijärvellä puhuttiin. En usko, että siinä on koko totuus; kirjoittajlla on aina oma kielensä ja tyylinsä. Ja kun kirjoittaja sen löytää, syntyy hienoa tekstiä.

Olen abien kanssa valmistatumassa tekstitaidon preliminäärikokeeseen. Vaikka siinä kirjoitettava teksti on vain n. 200 sanaa pitkä eivätkä tyylivaatimukset ole suuret, erottuu tyylitaiturin teksti muista. Jokin sanavalinta, jokin lausekuvio, jokin tiivistys - ei aina täysin määriteltävissäkään oleva ominaisuus - saa tekstin hengittämään. Jotain voi opettaa: vältä turhaa toistoa, käytä havainnollisia ilmauksia, karta fraaseja ilmauksia, unohda se-pronomini - mutta luettelosta tulee helposti ahdistavan pitkä. Olisipa aikaa luettaa vielä kerran Seitsemän veljestä!