Kahden päivän koulutus on päättymässä. Olen saanut paljon ideoita kurssini kehittämiseen, ja konkreettisesti se näkyy esimerkiksi ns. uutissyötteinä kurssin etusivulla. Jospa nyt olisi helpompi tehdä tehtäviäkin niiden pohjalta. Jokaisen pitäisi nimittäin kirjoittaa tiedote yhden päivän kulttuuriuutisista.
Koulutuspäivät sattuivat kurssin kannalta hankalaan aikaan. Poissaoloni aikana esseiden ja pariarvioiden pitäisi valmistua, samoin puhtaaksi kirjoitettujen tekstien. Minua odottaa siis nätti pino siististi käsialalla ja mustekynällä kirjoitettuja konseptipapereja - paluu arkeen sosiaalisten medioiden maailmasta.
Aineen - nykyisin esseen - puhtaaksikirjoitus on perua tsaarinvallan ajoilta, jolloin ylioppilas oli kelvollinen valtion virkamieheksi. Isoisälläni oli kaunis ja koristeellinen käsiala; hän toimi itseopinneena maalaiskauppalan "asianajajana" 1930 - 40-luvulla. Hänen suuri tragediansa oli, että köyhän perheen lahjakkaana poikana ei koulunkäynti ollut mahdollista. Hän haaveili opettajan ja jopa kirjailijan ammatista, mutta kiertokoulu peruskoulutuksena ei riittänyt opettajaopistoon - kansakoulupohjalta se olisi jo ollut mahdollista. Mutta käsialaa saattoi harjoitella omin päinkin, ja jopa opiskella ruotsin kieltä aivan vapaaehtoisesti (sekin tärkeä virkamiestaito!), mistä todisteena on, että päiväkirjamerkintänsä isoisä on tehnyt ruotsiksi. Runoja ei kukaan kieltänyt kirjoittamasta, ja niille löytyi myös julkaisupaikka paikallisesta sanomalehdestä.
Isoisäni nauttisi nykyajan sähköisistä, sosiaalisista medioista, ja varmasti hänellä olisi oma blogi. Mutta luultavasti hän silti kirjoittaisi runonsa mustekynällä.
tiistai 18. joulukuuta 2007
tiistai 11. joulukuuta 2007
Kirjoittamisen ja nykykulttuurin kurssi lähti liikkeelle viime viikolla, ja nyt kaikki itsenäisyysjuhlan työllistämät opiskelijatkin ovat jo mukana. Kokeilimme ensimmäisellä tunnilla Moodlen käyttöä ja kirjoittelimme pikku tekstejä. Mutta nyt alamme jo rakentaa harjoitusesseetä. Olemme kerrannet otsikointia, aloittamista, jäsentämstä ja lopettamista. Olemme lukeneet Ylioppilastekstejä 2007 -kirjasta loisteliaita 60 pisteen esseitä, ja nyt yritämme aloittaa oman tekstin tuottamisen. Kaikki tunneilla annettu materiaali löytyy nyt Moodlen sivuilta, ja esseeluonnokset voi palauttaa myös sinne, mikäli - jostain syystä - ei pääse tunnille.
Palvelu on tänä vuonna ainakin koeluonteisesti runsasta: kurssilla voi olla mukana jäniksenä ja katsella, mitä saamme aikaan ja yrittää kirjoitella itsenäisesti. ÄI 9- kurssia eivät kaikki pystyneet valitsemaan, sillä samaan aikaan on tarjolla muidenkin aineiden kertauskursseja, eikä ryhmiäkään kaiken kaikkiaan ollut kuin kaksi.
Moodleen olen kerännyt kaikenlaista ylioppilaskokeeseen liittyvää, jonka toivon palvelevan myös varsinaisia kurssilaisia ennen ylioppilaskoetta kertausmateriaalina. Ensimmäinen tunti Moodlessa sujui päällisin puolin hyvin, mutta kuinka verkkokurssin käyttö onnistuu niiltä, jotka opiskelevat itsenäisesti?

sunnuntai 2. joulukuuta 2007
Kokeet korjattu
Viime viikolla olin niin syventynyt tekstitaidon kokeiden ja esseiden korjaamiseen, että unohdin mennä erääseen kokoukseen. Nyt kaikki ovat paketissa, ja uudet kurssit edessä.
Tekstitaidon koe on aika metka: pisteitä saa yhdestä vastauksesta 0 - 6, ja kun kolmeen tehtävään vastataan, yhteissummaksi tulee maksimissaan 18. Kun pisteet muutetaan kouluarvosanaksi 18 p = 10, 17 p = 9 1/2, 16 p = 9+ ja niin edelleen, jolloin alin 1 p=4+. Tämä on itse laatimani taulukko, enkä tiedä, miten pätevä se on. Joka tapauksessa käy helposti niin, kuin kävi tälläkin kertaa, että moni hyvä oppilas saa vain 7 - 8 koearvosanaksi. Jos yhdestä tehtävästä saa vähemmän kuin muista, saldo jää laihaksi. Näin käy valitettavasti myös yo-kokeessa...
Nykyisen koko yo-kokeen pistelasku on kuitenkin monimutkaista: esseestä saa maksimissaan 60 pistettä, ja tekstitaidon pisteet kerrotaan kolmella, jolloin kokonaispisteet ovat maksimissaan 3 x 18 + 60 = 114. Itse arvosana määräytyy sitten joka vuosi suhteellisen arvioinnin avulla. Tämän syksyn ylioppilas sai laudaturin 90 pistellä, eximian 77:llä, magnan 62:lla, cum lauden 44:llä, lubenterin 32:lla ja läpi pääsi 21 pisteellä. Jokainen voi nyt yrittää laskea, millä tasolla osaaminen suunnilleen on, kun laskee sekä kurssin tekstitaidon kokeen että kurssin aikana kirjoitetun esseen pisteet yhteen.
Viimeiset abi-kurssit alkavat. Tekstitaidon preliminäärikokeeseen on aikaa noin puolitoista kuukautta ja siinä välissä on joululoma. Toteutuuko tänä vuonna "joulun ihme", jonka me äidinkielen opet saamme yleensä kokea?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)