Aurinko paistaa kuin kesällä. Kenen tekee nyt mieli avata tietokone ja ryhtyä kirjoittamaan? Kurssillani on tehtäväsarja, jonka nimi on Kynttilän valossa. Se kuvaa mielestäni hyvin tilannetta, jossa tekstiä syntyy helposti, ilman pakkoa. Verkkokurssilla voi tekstinsä tehdä silloin, kuin tilanne on otollinen. Syksy ja talvi kääntävät sisäänpäin, ja kirjoittamisen tila löytyy helposti.

Kevät ja kesä sen sijaan ajavat ihmiset ulos, keho huutaa toimintaa, mieli uusia kokemuksia. Niistä voi kirjoittaa, kun ne ovat painuneet muistojen multiin. Tosin itse en ole aurinkoihminen, joten olen vain kiitollinen, että minulla on nyt verkkokurssi. Sitä sopii hoitaa kukkapenkkien korvikkeena. On ollut aika, jolloin toukokuu kului puutarhassa. Sen ajan tuoksut eivät unohdu. Kun ne menetin, kirjoitin kaikki kukkani päiväkirjaani. Vain niin pystyin hyvästelemään sinivuokot, vuohenjuuret, esikot, tulpppaanit, narsissit - kaikki kevään kukkijat, jotka talven jälkeen tuntuivat niin lohduttavilta.

Kirjoitettu sana on joskus kuin maan mullasta esiin tunkenut kukkavarsi. Se todistaa elämän ja luomisen voimasta. Möyhennetaan siis ajatuksiamme, käännetään ne nurinpäin, istutetaan uusia kasveja, siivotaan pois viimevuotiset kuivuneet oksat. Nautitaan tuoksusta, väreistä, muodoista. Aloitetaan alusta, keksitään uutta, löydetään itseämme - kirjoittamalla. "Olla joka hetki ja silmänräpäys uutta luovaa elämää täynnä."(Säveltäjä Tauno Marttisen päiväkirjamerkintä)

Verkkokurssi työkaluna

Olen päässyt yhteen tavoitteistani tässä rajallisessa elämässä: tämän jakson kaikilla kursseillani on nyt Moodle-kurssipohja. Yksi - siis luovan kirjoittamisen kurssi - on puhdas verkkokurssi, jolla tapaan opiskelijat vain sähköisessä muodossa, ja muut ovat luokkaopetuksen tukena.

Vielä en ole täysin varma, onko tästä enemmän vaivaa kuin hyötyä - minulle. Luultavasti opiskelijalle, joka osaa hyödyntää tarjoamaani palvelua, on paljonkin hyötyä antamistani tiedoista. Sen sijaan että kaivelisi ryppyisiä monisteita repun pohjalta (mikä jää tietysti tekemättä kuitenkin), voi ennen koneensa sulkemista klo 0.55 vilkaista, mitä pitikään tehdä huomiseksi. Tosin kotitehtävänhän ennättää sitten tehdä aamullakin tai vapaatunnilla tai tunnin alussa tai...

Minua motivoi elämänkokemuksen antama tieto: teknistä kehitystä ei voi pysäyttää. Ensin tuli piirtoheitin, sitten video, sitten tietokone ja tekstinkäsittely, Power Point, sitten documentti-kamera.

Tosin liitutaulua ja LL-menetelmää (leuka ja liitu) ei voita mikään.

Kirjailijavieras verkossa

Luovan kirjoittamisen kurssilllani on kirjailijavieras. Terhi Rannela, joka viime vuonnakin jaksoi innokkaasti vastailla kurssilaisten kysymyksiin, on taas pelkästä asian harrastuksesta mukana. Tässä tilanteessa ainakin verkkokurssi puoltaa paikkaansa. Opiskelijat saavat kurkistaa oikean kirjailijan maailmaan ja saavat tukea harrastukselleen. Ja toivottavasti Terhin kirjat saavat myös uusia lukijoita! Taivaan tuuliin olikin yllättävän ajankohtainen teos. Siina nuori tyttö ajautuu väkivaltaisiin tekoihin. Nuortenkirjassakaan ei aiheilla ole rajoituksia!

Luovaa kirjoittamista

Yli kahteen kuukauteen en ole pistäytynyt bloggaamassa. Nyt alkaakin mielenkiintoinen kurssi, sillä työskentelemme vain verkossa. Olen pari kertaa toteuttanut vastaavanlaisen kurssin. Moni voi kyllä ihmetellä, miten luova kirjoittaminen ja tekninen tietokone oikein sopivat yhteen.

Kurssin järjestämiseen on yksi käytännön syy: omasta koulustani ei ole tarpeeksi osallistujia kurssin järjestämiseen ja toisaalta tarvetta vapaamuotoiseen kirjoittamiseen on monilla. Kokemusta on jo sen verran, että tiedän kaiken sujuvan melko mukavasti, jos kurssilaiset osallistuvat - eli kirjoittavat - säännölliseti. Ja vaikeuksia tulee päinvastaisesta: työt kasaantuvat eikä monien toisiinsa liittyvien harjoitusten tekeminen kerralla ole mielekästä.

Varmasti monet kaipaavat kurssin aikana opettajan henkilökohtaista palautetta. Toisaalta saattaa olla jännittävää kirjoittaa opelle, jonka voi vain mielessään kuvitella. Minusta voi luoda miellyttävän virtuaaliopen, joka on kaikkea muuta kuin kaikki ne (me) tavalliset äikänopet. Tätä bonusta ei kyllä ole oman koulun kurssilaisilla. Itselleni on kuitenkin mukavaa vaihtelua kommunikoida vain verkon välityksellä.

Tekstitaidon koe korjattu

Sunnuntaiaamuna klo 7.39 avasin vielä kerran kansioni ja tutkin arviointilomakkeeni. Ja vielä kerran muutin yhden arvosanan - eli korotin sen 2 pisteestä 3:een. Koko eilinen päivä meni, kun kävin vielä kerran läpi kaikki vastaukset ja harkitsin pisteitä. Enkä ole tietysti tyytyväinen nytkään. Tämä ei ole mukavaa!

Huomaan kyllä, että kokeeseen on jopa luettu. Vastauksia on hiottu ja kokonaisuuttakin ajateltu. Mutta on myös hutiloitu "kunhan nyt jatakin kirjoitan" -tyyliin. Sellaisen vastauksen perään ei ole vaikeaa laittaa vaikkapa 0 pistettä, jos ei ole edes kysymystä ymmärretty. Mutta tunnen itseni julmuriksi, kun joudun antamaan 2 pistettä tekstistä, joka on hyvää suomen kieltä ja todistaa kirjoittajan osaavan myös lukea. YTL:n ja ÄOL:n arviointivihjeet kehottavat kuitenkin vaatimaan 3 pisteeseen vielä käsitteiden nimeämistä. Eipä se ollut tietysti uutinen, mutta itse kysymyksen muotoilu on sellainen, ettei kokelas ehkä tätä ymmärtänyt. Kuka onkaan luvannut, että elämä olisi oikeudenmukaista!

Vielä kokeilemme esseekokeessa kirjoitustaitoja. Silloin on jo maaliskuu, ja voimia ja toivoa antava hiihtoloma takana.

Se on täytetty!

Tänään annoin vihonviimeiset esseet abeille takaisin. Perjantaina on sitten tekstitaidon ylioppilaskoe. Mitään ei ole enää tehtävissä.

Ne, jotka palautetunnille vaivautuivat, saivat minulta muiston: kiiltokuvan (monistetun) ja säveltäjä Tauno Marttisen ajatuksia (poimittu tietysti Helsingin Sanomista). Yksi oli ylitse muiden: "Tehdä työnsä eikä ajatella seurauksia." Siinä on minullekin loppukevääksi evästä.

Vanhuus ja viisaus kulkevat käsi kädessä. Näin ajateltiin ennen, ja varmasti se pitää paikkansa vieläkin. Tauno Marttinen on jo 94-vuotias, ja ajatukset on poimittu hänen päiväkirjoistaan vuodelta 1978. Viisaus on varmasti vielä tiivistynyt ja tihentynyt.

Vartin verran viisaampia ovat opetuslapsenikin nyt lukion käytyään. Onnea matkaan!

(Montako fraasia löysit tästä tekstistä?)

En ole yksin!

Vau mikä hauska yllätys, kun avasin blogini: olen saanut kommentteja. Kirjoitin tosiaan päiväkirjaa, jota toivon myös oppilaitteni lukevan, mutta tuntuu hyvältä saada ihan oikeasti myös lukijoita!

Lukijana olen ollut itse, kun olen kahlannut läpi 39 opiskelijan prelikokeet. Mutta ei mahda tuntua mukavalta saada kommentiksi 2 tai 3 pistettä! Tapani on kirjoittaa kunnon palautetta, mutta nyt "leikimme" ylioppilaskoetta, jossa palaute on vain arvosana. Kirjoittamisen kannalta tuollainen lukijan palaute on vain nöyryyttävää - olkoot pisteet hyvät tai huonot. Kun kirjoitan lukijalleni, haluan tietää, mitä hän ajattelee, mitä uusia näkökulmia hän voi minulle esittää. Ja kuinka mukavalta tuntuukaan huomata, että joku toinenkin tuntee ja ajattelee samoin. Olemmehan kuitenkin lopultakin niin samanlaisia - me ihmiset.

Tosin haasteet ja kilpailumieliala saattavat lennättää kirjoittajan kynää huimiinkin tuloksiin. Kun kohta pääsemme oikean kokeen kimppuun, olen varma, että yllättäjiä on joukossa. Laura Lepistö luisteli eilen itsensä pronssille ensimmäisissä kansainvälisissä aikuisten kisoissaan. Kukahan meidän koulussa tekee laurat?

Ohjeita ja rautalankoja

Huomenna kaikki abit kirjoittavat tekstitaidon preliminäärikokeen. Tänään monistimme vielä Riikka-kollegan kanssa ison määrän erilaisia ohjeita. Mutta sekään ei muuta tosiasiaa: pohjatyöt on tehty. Ja nyt katsotaan sitten tuloksia.

Esseen kirjoittamista ohjaava verkkokurssini ei ole onnistunut. Oloni on siellä aika yksinäinen. Kenelläkään ei ole ollut kysyttävää, kukaan ei ole halunnut keskustella. Enkä minä opettajanakaan ole osannut keskusteluja virittää. Ohjeet, jotka olen tallentanut kurssin aineistoiksi, on jaettu tunnilla monisteina, joten niitäkään ei ole tarvinnut lukea. Mutta kun koulu muutaman viikon kuluttua loppuu ja alkaa lukuloma, voi ehkä joku kirjautua kurssilleni ja löytää tarvitsemiaan tietoja ja ohjeita.

Mutta vaikka me opettajat kuinka ohjeistaisimme ja tekisimme mielestämme hyviä rautalankamalleja, ei kirjoitustaito kehity kuin kirjoittamalla. Ne, jotka ovat jaksaneet olla kurssilla mukana ja tehdä tehtäviä, ovatkin turvallisella perustalla ja tietävät, mitä heiltä huomenna ja 8.2. vaaditaan. Ja aivan varmasti joku kirjoittaa posket punoittaen älykästä ja oivaltavaa kirjallisuusanalyysia. Moni varmasti huomaa, että tekstistä löytyy kerronnan keinoja tai argumentteja. Kun oppitunnilla omaksutut työvälineet ottaa käyttöön ja tutkii tekstiä, saa kokea kullankaivajan iloa. Ja kun löydöksensä kanssa käy kirjoitustyöhön, ajatus kirkastuu. Ehkä joku saa parhaan palkinnon: oivalluksen.

Kivestä oppia

Kävin eilen katsomassa TTT:n omaisnäytöksessä Mikkko Roihan tulkinnan Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Nautin joka hetkestä. Tuttuakin tutummasta tekstistä ohjaaja oli löytänyt uusia sävyjä ja voimakkaan tulkinnan. Näytelmä oli tutkielma väkivallallan syistä, turhautumisesta, syrjäytymisestä, ja sillä tavalla liikuttiin nykyhetken polttavissa ongelmissa. Mutta vaikka näyttelijäntyö oli vaikuttavaa ja monenlaiset teatterintemput kiehtovia, maukkauimmalta tuntuivat Kiven nasevat repliikit. Kiven kieli on aivan oma käsitteensä. Tosin olen lukenut väitteen, että Kivi olisi kirjoittanut vain, niin kuin hänen aikanaan Nurmijärvellä puhuttiin. En usko, että siinä on koko totuus; kirjoittajlla on aina oma kielensä ja tyylinsä. Ja kun kirjoittaja sen löytää, syntyy hienoa tekstiä.

Olen abien kanssa valmistatumassa tekstitaidon preliminäärikokeeseen. Vaikka siinä kirjoitettava teksti on vain n. 200 sanaa pitkä eivätkä tyylivaatimukset ole suuret, erottuu tyylitaiturin teksti muista. Jokin sanavalinta, jokin lausekuvio, jokin tiivistys - ei aina täysin määriteltävissäkään oleva ominaisuus - saa tekstin hengittämään. Jotain voi opettaa: vältä turhaa toistoa, käytä havainnollisia ilmauksia, karta fraaseja ilmauksia, unohda se-pronomini - mutta luettelosta tulee helposti ahdistavan pitkä. Olisipa aikaa luettaa vielä kerran Seitsemän veljestä!

Uusi vuosi - uudet kujeet

Aloitin vuoden arvioimalla ennen lomaa minulle annettuja abien esseitä. Nyt harjoiteltiin viimesyksyisen yo-kokeen tehtävillä, ja myös esseen puhtaaksikirjoitus oli vaatimuksena. Monelle olikin yllätys, kuinka kauan mustekynällä kirjoittaminen kestää - arvokas tieto itse kokeessa, jossa pitää hallita myös ajankäyttö.

Tehtävänä oli antaa myös kaveriarvio valmiin lomakkeen avulla. Minun työtäni se helpotti, sillä nyt ei tarvinnut olla kuin samaa tai eri mieltä arvioijan kanssa. Arvata saattaa, että opettajana arvioin monta kertaa tekstin "huonommaksi". Antaisin tietysti kannustavia arvioita vielä tässäkin vaiheessa ja varsinkin silloin, kun huomaan, että työtä on tehty tosissaan. Mutta ensimmäinen yo-koe on jo kuukauden kuluttua, ja ikävä velvollisuuteni on nyt kertoa, minkälaiseen arvosanaan kirjoittajalla on realistiset mahdollisuudet. Ja kuitenkin tiedän, että yllätyksiä tulee kumpaankin suuntaan, sillä itse koetilanne innostaa toisen huippusuoritukseen, ja taas toisen se saa jähmettymään.

Toisen tekstiä arvioimalla voi kirjoittamista myös opiskellla. Olen varmasti itsekin oivaltanut ja sisäistänyt esimerkiksi esseen ja vastaustekstin eron juuri omien oppilaitteni tekstejä arvioimalla. Onkin varmasti vaikea ymmärtää, että esseessä pitää kertoa pohjatekstin lähdetiedot ja muistaa jatkuvasti viitata siihen. Olemmehan juuri vastaustekstiharjoituksissa oppineet, että teksti esitellään vain vastauksen alussa eikä siihen viitata! Kyllä ylioppilaskokeen laatijat ovatkin osanneet tehdä koko jutusta vaikean. Oikeassa elämässä nämä asiat ratkeavat varmasti aivan luonnollistesti, sillä kirjoittaja tietää, kenelle tekstinsä suuntaa, ja antaa - toivottavasti - riittävästi tietoja, jotta teksti on ymmärrettävää ja lähdemerkinnät hyvien tapojen mukaiset.

Tämäkin essee oli onneksi vasta harjoitus, vaikka tulos ei olisikaan toiveiden mukainen. Eniten huolestuttavat ne abit, jotka eivät harjoitusta ole tehneet. Pimeä joulunalusaika vei voimat eikä tekstiä syntynyt. Kun tänään tapaamme, otan tietysti vielä lomalla syntyneitä (?) tekstejä vastaan. Mutta on niitäkin, jotka ovat kurssilla vain mukana eivätkä ilmeisesti haluakaan siitä arvosanaa, koska pelkäävät päättöarvosanan pohjana olevian kurssien keskiarvon laskua. Monelle lukion päättötodistus onkin tärkeämpi kuin ylioppilastodistus. Valintahan on heidän.