tiistai 3. maaliskuuta 2009

Ensimmäiset esseeharjoitukset on tehty ÄI5-kurssilla, ja olen ne nyt lukenut. Tekstitaitoa harjoiteltiin edellisellä kurssilla, ja nyt on monella ongelmana pohjatekstien käyttö. Nyt pitääkin selostaa pohjatekstiä ja viitata siihen, kun tekstitaidon vastauksissa niin ei tehdä. Aika absurdilta tämä kaikki tuntuu opettajastakin, mutta minun työhöni kuuluu opastaa näin tekemään. Olisiko parempaa syytä kuin ensi keväänä odottava ylioppilaskoe? Jonkin verran voi auttaa, kun ajattelee, että vastausteksti on kuin opettajan tekemään koekysymykseen - essee taas on tarkoitettu kenen tahansa luettavaksi. Joka tapauksessa esseet kirjoitetaan korjausmerkintöjeni avulla uudestaan - punakynämerkit saavat kyytiä!